Tervetuloa Noora Pitkäsen sivuille

Olen aloittanut taitoluistelun 4-vuotiaana. Suomen Taitoluisteluliiton B-maajoukkueeseen olen kuulunut vuodesta 2009.

Kilpailukokemusta on kertynyt vuodesta 2001 niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin kilpailuista. Maatamme olen päässyt edustamaan myös junioreiden MM-kilpailuissa vuonna 2009 sekä PM-kilpailuissa vuosina 2009 ja 2010.

Olen SM2009 junioreiden hopeamitalisti sekä SM2010 junioreiden 6.

Tuoreimmat kuulumiset

Kuulumisia - 20.11.2011

Kahden vuoden takainen selkävamma paheni loppukesästä ja pakotti puolen vuoden kilpailukieltoon. Nyt olen taas päässyt ottamaan tuntumaan jäälle perusluistelun merkeissä. 

 

Kesäkuulumisia - 09.06.2011
Leireilen Islannissa kesäkuun alussa, Vierumäellä kesäkuun lopussa, Pajulahdessa ja Lappeenrannassa heinäkuussa.
Aurinkoista Kesää kaikille!
Suunnittelu ja toteutus Mainostoimisto Mediakolmio Oy